torstai 14. kesäkuuta 2012

Riipukset / korvikset


Riipuskorvikset.

Nyt en harmikseni muista ollenkaan, mitä puuta tai vastaavaa nuo riipukset ovat, mutta nämä valittiinkin ihan puhtaasti ulkonäön perusteella. :) Luulen että oisko alunperin tarkoitettu kaulakorun riipukseksi, mutta kaverini toivoi näistä korviksia. Tokihan minä semmoisetkin voin tehdä. Näyttävät tuli, riipuksen korkeus n.5cm.

Olipa muuten hankala vääntää tuota koukun ja riipuksen väliosaa 0,8mm langasta. Nuokaan ei ole täydelliset, vaikka ovat jo varmaan viidennet versiot.


Bohemia desingissa käydessä näin siellä yhdet korvakorut, joiden inspiroimana syntyi sitten nämä. 

Alkuperäisissa taisi kyllä noiden värikkäiden makeanvedenhelmien tilalla olla muutama kivisiru, ja olikohan niissä kristallia ollenkaan, mutta melko varma olen, että niissä oli tuo alimmainen helmiäislasihelmi väriltään valkoinen. 
Joten ovat aivan kuin esikuvansa, eikö?

Sitten siinä samalla tein kahdet vielä vähän enemmän muunnellut korvikset:



Pienempiä makenvedenhelmiä pyöritellessäni silmään osui vielä nuo jäljellä olevat isommat makeanvedenhelmet. Ne halus ehdottomasti vielä rannekoruksi:

Makeanvedenhelmiä muistivaijeriin.


Vähän jäi harmittamaan, kun huomasin, ettei tästä tullutkaan ihan täyttä kahta kierrosta. Mutta no, nuo makeanvedenhelmet loppui ja mielestäni pidempi väli ei näyttänyt enää kivalta, niin tuommonen siitä nyt tuli. Hyvin kelpaa kuitenkin omaan käyttöön :).

3 kommenttia:

  1. Kaunista jälkeä olet taasen saanut aikaiseksi:)

    VastaaPoista
  2. Ihana rannekoru! Kelpais mullekin :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat on nuo pisaranmuotoiset riippukorvikset. Sopii moneen asuun, arkeen ja juhlaan. Tosi paljon on tullut pidettyä. T:Virpi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!