lauantai 29. joulukuuta 2012

Anna hyvän kiertää

Sailan blogissa törmäsin Anna hyvän kiertää -postaukseen, ja kun tykkään näistä, niin toki osallistumaan. Olen jo vähän aikaa miettinyt blogiarpajaisten pitämistä, mutta kun tuntuu olevan niitä niin paljon, niin tämä on vähän vaihtoehtoinen tapa muistaa blogissani vierailevia.


Anna hyvän kiertää


Kolme ensinnä ilmoittautunutta saa minulta jotakin pientä muistamista, ja samalla lupautuu laittamaan hyvää eteenpäin, eli antamaan/tekemään kolmelle henkilölle myös jotakin pientä muistamista. Mielestäni ei ollenkaan ole pakollista olla jotakin tavaraa, vaan voi olla myös ihan käytännön apua.



Kuva kertokoon sitten toimitusaikataulusta :) Kesään mennessä siis, lupaan toimitusta, tähän osallistuvankaan ei tarvitse ottaa hoppua siitä, mihin tahtiin laittaa "hyvää" eteenpäin.

Eli rohkeasti kommentoimaan ja minulle yhteystietoja laittamaan!

*****

Rentouttavaa loppuvuotta!


*muoks. 7.1.2013

Mukana tällä kertaa:

Kiralia
Jaana
kissatyttö

11 kommenttia:

  1. Mulla on edellinenkin vielä lähettämättä... Mutta en ole sitä kuitenkaan unohtanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltatko siis lähteä tähänkin vielä mukaan? :)

      Poista
  2. Mukana menossa. Oman osuuteni kannan kekoon varmaan myöskin vasta kesällä/syksyllä. Katsotaan miten käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Minulle sitten yhteystietoja sähköpostiin, kiitos :)

      Poista
  3. Mä tuun kanssa mukaan. Kesään taitaa mennä omakin osuuteni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Minulle sitten yhteystietoja sähköpostiin, kiitos :)

      Poista
  4. Jos joku haluu osallistua vielä eikä tähän ehtinyt niin minun blogissa on tämä kanssa ;)

    VastaaPoista
  5. Tästäpä tulikin mieleeni, että mulla on edellinen tällainen sun blogista nappaamani eteenpäin laittamatta! Ei muuta kuin tuumasta toimeeen, laitan seuraavassa päivityksessäni piffin eteenpäin! t. matti-myöhäinen! :)

    VastaaPoista
  6. Sinulle olisi tunnustusta blogissani ;)

    VastaaPoista
  7. Just haen itekkin osallistujia, ekasta uupuu yks ja tokasta aion sit julkasta oman postauksen kokonansa. =)
    Oikein hyvää uutta vuotta, jonka toivon sisältävän onnea, iloa, sekä luovuutta käsitöidesi saralla!

    VastaaPoista
  8. Jos aikaa on kesään niin voin osallistua tähän myös osallistuin jo Hipsulaisen helmeilyssä . Omaan blogia ei ole ainakaan vielä joten voin muulla tavalla jakaa hyvää ja jos käytännön apua lasketaan myös niin totta kai olen mukana.
    Serkkuni tyttö 12 v. menehtyi syöpään ja päätin että kirpparilla myynnissä olevista huiveista saadut rahat lahjoitan johonkin hyvään tarkoitukseen. Selvittelen missä ne menee perille parhaiten.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!