sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Korvia suojaavat pipot

Ylemmät Ninnun kaavaa soveltaen
Korvat tulivat siis melkolailla takaraivoon... Ei onnistunut minulta siis tuo kaavan muokkaus pienempään päähän.Nuo mahtuivat melkein minullekin.
Alempiin koitin sitten soveltaa Mikun ohjetta.
 Sekin ohje oli liian isoon päähän suunniteltu, enkä vaan onnistunut senkään muokkaamisessa sitten, joten piirsin itse kaavan 46cm päähän sopivaksi. Melko samalta siis kuitenkin lopputulos näyttää ja hyvä niin, sillä sehän oli tarkoitus.

Seuraaviin pipoihin teen kuitenkin pikkusen pidemmän tuosta etusosasta, ettei jää ihan noin paljaaksi, jos lakki vähän valahtaa. Taakse voisi laittaa myös pienen pätkän kuminauhaa, niin pysyy vielä paremmin suojaamassa niskaa, kun nyt jäi takaosasta hieman avonaiseksi.

Pipojen sijaan minun piti alunperin tehdä yhdet housut. Mutta kun kaivelin velour ja joustofrotee koria, niin eihän yksikään kangaspala ollut tarpeeksi iso. Kyllä sitä silppua vaan kertyy ja mihinkään ne ei riitä, arg. No onneksi näitä pipoihin riittäviä paloja onneksi sitten oli, niin pääsi kuitenkin ompelemaan :) 

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!