maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kahvipussin uusi ulottuvuus - kirjaesittely

Sain keväällä kustannusosakeyhtiö Paasilinnalta sähköpostia, olisinko kiinnostunut esittelemään heidän uutta kahvipussiaskartelusta kertovaa kirjaa blogissani. Malliksi laitettiin kuva kauniista kynttilälyhdystä, joka oli päällystetty kahvipusseja hyödyntäen. Mielenkiintoni siis heräsi ja mikä etten suostuisi, kun saisin kirjan esittelyä vastaan itselleni :)



Minulle ei ole kokemusta kirjaesittelyiden kirjoittamisesta, enkä ole myöskään lukenut muita kahvipussiaskarteluun liittyviä artikkeleita tai kirjoja. Joten lähestynkin kirjaa nyt saman tasoisella mielenkiinnolla ja innostuksella, kuin esimerkiksi silloin, kun bongaisin kirjan sattumalta kirjaston hyllystä.


Tämä kirja sopii hyvin tänne kaikenkarvaisien käsitöideni pariin, koska minua on kauemmin jo kiinnostanut tämän tekniikan oppiminen. Mutta ei täällä kansalaisopistossa kahvipusseihin liittyviä kursseja ole minun tietääkseni järjestetty, enkä ole myöskään yksinkertaisiin ohjeisiin aiemmin törmännyt. Ja toisaalta minulle on toistaiseksi riittäneet ahkerassa käytössäni olleet kahvipussikorit, jotka tätini on huolella tehnyt.

Kirjasta bongasin omasta mielestäni nämä hyvät puolet ja to do-listalle päässeet ideat:
 
+ Kirjassa on selkeä teksti ja selkeät isot kuvat
+ Neuvottu kuinka sabluunat valmistetaan, jos haluaa suunnitella jo etukäteen mitä värisavyä tai kohtaa kahvipussista jää eniten näkyviin
+ Hakaketjutekniikka, ja sillä tekniikalla tehdyt:
   - Rannekorut
   - Tuikunpäällinen



Kirjassa on kerrottu kahvipussitekniikoista, joissa ei tarvitse ompelukonetta. Kahvipussien ompeleminen on kuulemma melko hankalaa, joten näistä helpommista tekniikoista on varmasti hyvä minunkin aloittaa. Haaveilen kuitenkin jo, että jos jonakin kesänä vaikka saataisiin järjestymään sopivasti aikaa, ja tätilläni olisi mahdollisuus opettaa minulle niiden hänen tekemien koriensa salaisuudet ompeluineen kaikkineen, niin olisi kyllä loistavaa. Tuota sopivaa opiskeluaikaa suunniteltaessa voidaan myös odottaa, jos tämän kirjan kirjoittanut Seija Saarinen tai joku muu kahvipusseihin hurahtanut ihminen kirjoittaisi vielä jatko-osakirjan myös ompelukonetta vaativista kahvipussitekniikoista. :)

Nyt vaan sitten kahvipusseja keräilemään ensimmäisiä harjoituksia varten, niin pääsee tositoimiin sopivan hetken koittaessa. Aika vähän olen muuten kahvipusseista askartelevien blogeihin törmännyt. Vinkatkaa ihmeessä jos tiedätte, niin mielenkiinnolla menisin vierailemaan ja hakemaan inspiraatiota sieltäkin.

Kuvat: Henrik Schütt

Kirja : Seija Saarinen: Kahvipussin uusi ulottuvuus, Paasilinna 2012

2 kommenttia:

  1. Kivaa vaihtelua tää. Kaunis laukku tuossa kannessa ja se rannekoru kyllä kiinnostaa myös:)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että tuli uusi kirja aiheesta. Yritin aikoinaan metsästää omaksi "Kahvipussin uusi elämä" -kirjaa, jonka painos loppuun myyty jo aikoja sitten. Kirjastosta sain lainaksi silloin. Tämän tilasin heti kun kuulin kirjasta, jotten taas jää ilman. Vinkkinä muuten, että aloitin kahvipussiaskarteluni omelutekniikalla, joka on mielestänin helppoa, mutta vaatii hyvän koneen. Vanhempi kirja esittelee tätä tekniikkaa ja erilaisia tapoja työstää pusseja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!