torstai 7. marraskuuta 2013

Leivontakärpänen osa 2

Kuinka monta leivontaa mahtuu yhteen postaukseen..? No tässä kuitenkin useampi. Tää on lähtenyt vähän lapasesta..



Mansikkakakku toimii aina!


***




***

Jauhelihakiekurat

***




3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl vanilliinisokeria (kyllä, neljä RUOKAlusikallista!)
1 dl kaakasojauhetta (tummaa, van houten tms)
2 munaa
3/4 dl maitoa
175 g voita/margariinia
3/4 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa munat ja maito kevyesti sekaisin.
Keitä vesi ja lisää siihen rasva.
Lisää kuuma vesi-rasva-seos sekä muna-maitoseos kuiviin aineisiin ja sekoita.

Älä säikähdä, taikina on löysää, se kuuluu asiaan.

Kaada voideltuun, jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin 1 tunti. Saa jäädä hiukan kosteaksi sisältä.



***


Ymmärrän miksi leivonnaisista on joskus vaikea saada edustavia kuvia. 
Tämä piirakka ei ole kyllä lainkaan kuvauksellinen, mutta hyvän makuiseksi kehuttu.

***


Ihana piparintuoksu. Joulufiilistä saa tätä kakkua leipomalla.



***



Leivoin ensimmäistä kertaa elämässäni.
Hakusessa oli se kuinka paljon puuroa täytteeksi laitetaan ja kaulitsemisen suhteen valitsin tämmöisen erittäin helpon tyylin.




***

Vaniljavannikkeet

Pursotuskuvio oli vähän hakusessa..

200 g voita
1½-2 dl sokeria
1 iso muna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Muna vatkataan sekaan. Sekoitetut kuivat aineet lisätään. Pursotetaan nro 8 tähtityllalla ympyröitä pellille. Paistetaan 200 asteessa 6-8min.

Öö.. Ei oikeen näytä siltä miltä pitäs..


Erä2:
Näistää tuli jo melko lailla täydellisiä. 

 Päälle pursotettu sulatettua valkosuklaata. 
Nämä pikkuleivät on aivan todella hyviä, suussasulavia!! Kokeile omalla vastuullasi.

***

Sitruuna-kukkanen
Kinuskikissa leipoo -kirjasta 

Ihanan raikasta kakkua.

***

Suklaa-Vanilja kahvikakku


125 g Rasvaa

3 dl Sokeria

2 Munaa

100 g Paloiteltua suklaata

1 tl Vaniljasokeria

2 tl Leivinjauhetta

5 dl Vehnäjauhoja

2 dl Vanilja valmisrahkaa

Kuorrutus: Kaakaotomusokeri-kuorrutusta ja sulatettua valkosuklaata

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen vaahdottaen. Lisää rouhittu suklaa. Sekoita kuivat aineet ja lisää seokseen. Lopuksi lisää rahka. Paista 175 asteessa, noin tunti. Jäähdytä ja koristele tomusokerikuorrutuksella sekä valkosuklaalla. Painele kuorrutteeseen pähkinöitä, kuivattujen hedelmien paloja, suklaakarkkeja tms.  

(reseptin löysin kaksplus-keskustelupalstalta)

Tämä on tosi makeeta kakkua minun makuuni.





Nro2:
Syntymäpäiville tehty.

***

Leivonnan täyteistä loppuviikkoa toivottelen teille! Täällä harjoitukset ainakin jatkuu :)

20 kommenttia:

  1. Apua sata ja yksi leivontaa:-) Ihania herkkuja! Kielon suklaakakkua pitää ainakin kokeilla

    VastaaPoista
  2. Aah...
    Nyt tuli kyllä herkkunälkä ;-)

    VastaaPoista
  3. Jestas!! Onko sulla synnytyksen jälkeinen leivontahurmio päällä?? :-D joko nämä ovat ristiäisherkkuja?
    Miten teillä arki pyörii kahden pienen kanssa? Voimia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku hurmio tää vissiin on :D Osa näistä on juu viikonlopun ristiäisiin. Kiitos kysymästä, arki pyörii suht mukavasti, kun e liikoja yritä tehdä..

      Poista
  4. Mä ajattelin, että olen leiponut paljon viimepäivinä, mutta vedit kyllä pidemmän korren! :)Ihania leipomuksia ja tuota tähtijuustokakkua maistaneena taivaallista oli!!

    VastaaPoista
  5. Todella hyvännäköisiä leipomuksia! Varsinkin tuo sitruuna-kukkanen, niin kaunis että raaskiiko sitä rikkoakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman suurempia ongelmia meni rikki :) Nätti kyllä oli (pienine kauneusvirheineen), nyt on enää kuva muistona.

      Poista
  6. Huh, että olet leiponut paljon! Ja aivan ihania juttuja. :) Olisipa joku, joka söisi. Olisi mukava kokeilla monia noista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kaikkia en oo itsekään maistanut, työkaverit, sukulaiset jne saaneet osansa :)

      Poista
  7. Jos jää jottain syömättä ,niin laitappa tulemaan, osoitteen tiedätkin :) !!!!!!!
    Ihania leipomuksia, nälkä kouraisi mahaa tuon kinkkukierteen kohdalla jo, nam!

    VastaaPoista
  8. Hyvät hyssykäiset. Olen aina ihmetellyt, miten ihmeessä olet noin tuottelijas. Pakko varmaankin jatkaa yöt ja päivät. Mielettömät ihanat herkut!

    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä, ihme kyllä, ehdin myös nukkumaan ihan kohtuudella :)

      Poista
  9. Ihania herkkuja olet väsäillyt ja paljon..... Vesi ihan herahtaa kielelle!

    VastaaPoista
  10. Oi nam :) sä oot kyllä uskomaton tehopakkaus! Noita savulohikierteitä pitää koklata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, hyvä menekki niillä kastejuhlassa ainakin oli.

      Poista
  11. Aivan ihania herkkuleipomuksia, nam ..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!