lauantai 29. joulukuuta 2012

Anna hyvän kiertää

Sailan blogissa törmäsin Anna hyvän kiertää -postaukseen, ja kun tykkään näistä, niin toki osallistumaan. Olen jo vähän aikaa miettinyt blogiarpajaisten pitämistä, mutta kun tuntuu olevan niitä niin paljon, niin tämä on vähän vaihtoehtoinen tapa muistaa blogissani vierailevia.


Anna hyvän kiertää


Kolme ensinnä ilmoittautunutta saa minulta jotakin pientä muistamista, ja samalla lupautuu laittamaan hyvää eteenpäin, eli antamaan/tekemään kolmelle henkilölle myös jotakin pientä muistamista. Mielestäni ei ollenkaan ole pakollista olla jotakin tavaraa, vaan voi olla myös ihan käytännön apua.



Kuva kertokoon sitten toimitusaikataulusta :) Kesään mennessä siis, lupaan toimitusta, tähän osallistuvankaan ei tarvitse ottaa hoppua siitä, mihin tahtiin laittaa "hyvää" eteenpäin.

Eli rohkeasti kommentoimaan ja minulle yhteystietoja laittamaan!

*****

Rentouttavaa loppuvuotta!


*muoks. 7.1.2013

Mukana tällä kertaa:

Kiralia
Jaana
kissatyttö

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joululahjat 2012

Äh, jouluähky pukkaa päälle jo perinteisesti näin tapaninpäivänä. Laitetaanpa siis tämän vuoden muutama joululahja esittelyyn ennenkuin joulu on ohitse muidenkin mielestä :). 

Violetit kyntteliköt.
Nämä korvikset olen tehnyt ihan ohjeen mukaan, joka oli kirjassa Kauniit korut helmistä ja metallilangasta, kirjoittaja Linda Jones.



*****


Korvistaulu.
Tähän mahtuu korvikset jos toisetkin. Ideahan on kopioitu jonkun blogista, jota en enää tarkemmin nyt muista.


Pitseinä valkoinen ja harmaa.
Taustalla muistaakseni Tiimarista ostettu skräppipaperi.

Kehykset mustat romanttiset. Taisin ihan Prismasta ostaa.

Pitsiin saa helposti koukkukorvikset esille. Nappikorvikset tähän on vähän vaikeampi saada kiinni.

Tämmönen pitäs tehdä itsellekin.

*****

Sytykeruusuja.
Ohjetta löytyy nykyään monesta paikasta, mutta itse olen lähtenyt liikkeelle aikoinaan Annan Aarteet blogin kautta.

Itsellä ei takkaa ole, mutta saajat ovat kehuneet näitä tosi käytännöllisiksi.

*****

Heijastinnauha, 
joka kyllä meni vastaanottajalle jo ennen joulua. :)

*****

Alkaako sinulle tulemaan vielä jouluähky?

lauantai 22. joulukuuta 2012

Kukkarot ja avainnauhat

Muutamia pieniä käsitöitä, joita olen tässä joulun alla tehnyt. 

 Pari kukkaroa.





Kukkaro myös samettipöllökankaasta:


Ja sitten yksi mustavalkoisen ja pinkin ystävälle:


*****

Sitten vielä kuvia niistä avainnauhoista, niinkuin otsikko lupaa. Ensin makrameversiot:

Vihreää ja valkoista mustissa nauhoissa. Huomaatteko että etummaisessa nauhana on 1mm vahvuinen ja taaemmassa 1,5mm vahvuinen lanka. Ei kyllä juuri erota kumpi on kumpaa..

Musta nauha loppui kesken, ja toimitusvaikeuksien takia korvaavana sitten tumman ruskeaa. Violetinsävyisiä, turkoosinsävyisiä ja vihreän sävyisiä helmiä.

*****

Sitten ne helmiversiot valmistuneista avainnauhoista:

Helmiäisaniliinitähti II
Tämä eroaa edeltäjästään lähinnä vain helmien järjestyksellä.
Materiaalit siis helmiäistä, lasihelmeä, hopeoituja osia, valmista ketjua, magneettilukko.





Hillitty matta-valkoinen II
Tämä eroaa edeltäjästään lähinnä vain helmien järjestyksellä.
Kirkkkaita lamppulasihelmiä, mattapintaisia kirkkaita lasihelmiä, hopeoituja osia, magneettilukko.





Ripaus harmaata.






Kulmikas violetti.




Tämän viimeisimmän nauhan kohdalla en tiedä, tykkäisinkö vai en. Katsotaan nyt meneekö purkuun vai mitä teen.

*****

Tunnelmallista joulunaikaa! 

Palataan taas joulun jälkeen asiaan ainakin joululahjapostauksen merkeissä :)

maanantai 17. joulukuuta 2012

Viimeiset pussukat tälle vuotta?

Tein vielä yhden erän erikokoisia pussukoita, tuolta varastoista löytyneistä kankaista.

Minikoko.


*****
Välikoko.

Näihin laitoin tuommoisen "vetoketjukorun" piristykseksi. Helppoja tehdä mutta kummasti piristää pussukkaa.

Tässä vielä mun lempparit.

*****
Edessä oleva koirakankainen on meikkipussukka kokoa, muut ovat kokoa "melkein toilet". Tuo melkein toilet -koko tuli ihan siitä, kun joku kankaanleikkaaja muisti vähän väärin sen korkeuden..

Useampaan melkein toilet pussukkaan laitoin tuollaisen käsihihnan. Helpompi ehkä kujettaa mukana..?


Vuorikankaat.
*****

Joulu se vaan lähestyy, joko teillä stressiä pukkaa?

maanantai 10. joulukuuta 2012

Lina

Oon mä vähän neulonutkin. Tästä piti tulla pipo itselle, mutta sopii kuitenkin koon puolesta paremmin tuolle 2veelle :)

Ohje: Lina -palmikkopipo
Lanka: Cascade sport
Puikot 3,5
Reilu vyyhti, tehty ihan ohjeen mukaan. Tosin joku virhe saattaaa olla, mutta ohjeen silmukkamäärillä ym.



maanantai 3. joulukuuta 2012

Kukkaro

Tuunattu välikoon pussukka. = Kukkaro.



Kolikot ja kortit omisa osioissaan.

Eihän tän ompelu niin vaikeeta ollutkaan. Mutta mikäköhän siinä taas keski ideasta toteutukseen. Kiitos työkaverini, aloin tätä prototyyppiä kokeilemaan. :)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukalenteri 2012

Tulihan se joulukalenteri meillekin, vaikka vähän pienellä kiirellä ideasta toteutukseen ensimmäisenä päivänä joulukuuta. Kunnolla käyttöön siis pääsi vasta tänään :)

Hämäriä kuvia, olkaa hyvä.


Voi tonttuparkoja, joutuivat henkariin.. :)  Henkaria ja muutenkin kokonaisuutta olisi tarkoitus vielä vähän koristella. Tältä näyttää kuitenkin ainakin ensimmäiset päivät..


Pussiin tontut jättävät yön aikana aina jonkin pienen yllätyksen.


Virittelin viime vuoden joulkalenterin, lähinnä joulukoristelumielessä myös seinälle. Tykkään edelleen. Ennemmän juttua viime vuoden kalenterista löytyy täältä.


perjantai 30. marraskuuta 2012

Koruavainnauha osa 5

Viimeisimmät valmistuneet nauhat.. Nämä nauhat tein muistaakseni viime viikolla. Mutta nyt pääse esittelyyn tännekin.

Vaalenapunainen-Sydän.



*****

Hopea-Akaatti-Tähti.



*****

Gunmetal-Akaatti-Lehti.



*****