torstai 27. kesäkuuta 2013

Korvakorut pitsissä

Joulun alla tein lahjaksi korvistaulun. Itselläkin ollut tarvetta jo ainakin siitä asti moiselle, mutta aikaiseksi en ole saanut. Kauppojakin kierrellessä katsellut sillä silmällä, jos löytyisi valmiina joku soveltuva korviksille, mutta ei niin ei. 


Melkolailla samalla kaavalla mentiin kuin se lahjakasi tekemäni. Tällä kertaa kehykset valkoiset ja pitsitkin hieman vaaleammat.

Kehykset rajattu pois. Taustapaperina skräppipaperi, varastoista löytynyt, Tiimarista joskus ostettu.


Pitseihin on helppo pujotella korvikset.


Iloisesti yllätyin, että noihin leveämpiin pitseihin saa myös nappikorvikset helposti kiinni. Nappikorvikset kun kuitenkin ovat täällä ahkerasti käytössä, ja olisi harmi jos ne pyörisivät vielä jossakin kupin pohjalla. (Niin kuin tekivät aiemmin kaikki korvikseni..)


Kehyksissä vähän tuommoista romanttista röpöä. Prismasta ostettu.


Lopputulokseen oon tyytyväinen. Käyttöön pääsi siis heti.


En muuten suosittele tämän askartelua aktiivisen ja auttamishaluisen 2,5 vuotiaan kanssa tehtäväksi. Meillä ei tuntunut olevan yhteinen näkemys siitä, miltä lopputuloksen pitäisi näyttää, ja mihin niitä pitsinauhoja voisi käyttää. :) 

10 kommenttia:

  1. Hihii, varmaan innokas apulainen:)
    Tämä on kyllä kiva tuunaus!

    VastaaPoista
  2. Kiva korvistaulu! Kuulostaa niin tutulta tuo auttamishaluinen 2,5 vuotias:).

    VastaaPoista
  3. Hieno taulu, ja käytännöllinen! :) Itse tosin tykkään pitää korvikset ihan rasiassa, en vaihtele niitä kovin usein.

    VastaaPoista
  4. Kiva idea edelleen ja ja miten kivoja korvisia siinä roikkuukin!

    VastaaPoista
  5. Kaunis! :) Heti tuli mieleeni ystävä, jolle tällaisen voisi tehdä lahjaksi. Sulla taisi olla roikkumassa myös jotain pitsisiä korviksia. Olet varmaankin tehnyt ne itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsiset korvikset ei ole omaa käsialaa :) Nypläämällä todennäköisesti tehty ja eräiltä messuilta joku vuosi sitten ostettu. Tykännyt ja käyttänyt oon tosi paljon.

      Poista
  6. Mä kattelin aiemmin yhtä avainkaappia sillä silmällä, että tuunaisin siitä korukaapin hopeille. =) Ku ei tuu sitä vastaan mitä haluan. ;D

    VastaaPoista
  7. Enpä ole aiemmin hoksannut, että saa tosiaan nappikorviksetkin kiinni. Olen vaan laittanut koukulliset korvikset roikkumaan. Kauniilta näyttävät ja ihan kuin taulu seinällä. Käytännöllisyyttä tulee vielä lisää, kun ripustelen kiinni muitakin korviksia. Taidanpa heti ottaa asiaksi ja mennä järjesteleen korulaatikkoa uusiksi. Nukkuakaan ei kannata näin yöllä, kun joutuu kuitenkin herään tunnin välein.. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!