perjantai 19. heinäkuuta 2013

Tekstiä lasikapusseissa

Ensimmäisenä tekstikoruista esittelyyn Korukopan Eijan kuvasta tekemäni kapussit.


Tykäistyin hänen tekemään ja Korukoppa -blogissaan esittelemään tauluun teksteineen niin paljon, että heti tuli idea käyttää taulun kuvaa kapussikoruissa. Luvan saatuani kopioin kuvan, vähän muokkailin, tulostin ja liimailin, niin kaulakoruhan siitä syntyi.


Muutama ei niin onnistunut kohdistus ja liimaus myös tuli koettua tätä tehdessä, mutta kaksi kaulakorua kuitenkin syntyi. Toisen laitoin hänelle kiitokseksi kuvan lainaamisesta / käyttöluvasta ja olipa ihana saada postia takaisinpäin, kun hän oli koruun tykästynyt. Palautetta voitte käydä lukemassa myös hänen blogistaan :)



*****

Seuraavien korujen teksti ei ole peräisin varsinaisesti kuvasta, vaan olen ne Wordissa naputellut ja tulostanut sieltä sopivan kokoisina kapussin alle liimattavaksi.


Tämän ajattoman lainauksen löysin netistä.


Nämä suorakulmaiset, dominopalat ovat isohkoja kapusseja, mutta toisaalta kivan näyttäviä käytössä. Tässä vähän huonosti nappaistu kuva esimerkiksi, vähän käsitystä koosta ehkä saa.


*****

Seuraavien tekstikorujen esikuva on suoraa Little project room -blogista
Fontti on blogissa suositeltu Rockwell ja fontin koko pienenee loppua kohden tasaisesti. Hyvä näkötesti tämäkin. :)

Pinkki versio.

Näin läheltä kuvattuna tekstistä saa ihan hyvin selvää, mutta kauempaa onkin sitten jo vähän hankalampaa :)


Harmaa versio.





Englanniksi. Teksti tässä siis blogista suoraan lainattu, Tilly Bloomin idea.



****

Tässä tekstit tällä kertaa :)

13 kommenttia:

  1. Tästä tuli minulle niin rakas koru <3
    Todella kivat myös nuo toiset tekstilliset :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja! Ja tuo tekstikoru on hauska. Voin kuvitella, että moni sitä tavaa ja ehkä joku uskaltautuu tulla lähemmäs ja kysyä, että mitä siinä oikein lukee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin toteuttaa itsekin koruksi juuri siksi, kun tuota alkuperäisideaa tuli itse tavattua huolellisesti :)

      Poista
  3. Ihan mielettömän upeita! Voikohan tälläisia ostaa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita toki sähköpostia, kun kaikille ei itsellä käyttöä ole. :)

      Poista
  4. Toi Eijan kuvasta tehty on kyllä upea. Ja aivan ihana tuo idea noissa miksi koruissa. =) Ja nii on kyllä aiemmatki koruilut ollu herkkuja... näi lomalla ku ei kerkii aina jättää puumerkkiä vaiks kaikki lukeeki. ;D

    VastaaPoista
  5. Olen varmaan jo todennut aiemminkin, mutta kertaus sopii tähän ja edellisiinkin postauksiin: Olet hyvin valinnut ja toteuttanut korut - menekki lienee varma :) - aurinkoa päiviisi :)

    VastaaPoista
  6. Kati: Kiitos, juu lomalaisena on lomalaisen aikataulu :)
    Meke: Kiitos :) Juu, kyllä nämä onneksi muillekin on kelvannut, tai sitten olisi sukulaisille ja tutuille lahjat valmiina aika kauaksi aikaa..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!