sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Loppuvuoden leivonnaisia

Aika jauhoisia näistä tuli mutta ihan syötäviä silti.. Näihin kokeilin ensimmäistä kertaa elämässni pikeerillä koristuksia ja on just sen näkösiäkin, että nopeasti suhastu, kun vauva kätisi vieressä..


Kakkutikkarit  Ohjetta soveltelin kyllä ihan reippaasti. Pohjana näissä on ylijäänyttä kakkupohjaa. Hyvää tuli. Tosin seuraavalla kerralla laitan ohjetta vähemmän tomusokeria, niin voi syödä enemmänkin kuin yhden..


Joulun alla meillä vietetään myös isomman pojan synttäreitä. Tarjottavat näytti tältä, kun oltiin jo ehditty vähän alotella. Vaalea levykakkupohja raikkaalla marjatäytteellä. Kakkukuva Ullanunelmasta. Taustalla vaahtokarkkeja, Bayleys-fudgeja, rapeita ruutuja, vaniljavannikkeita ja tiikerikakkua. Suolaset jäi näköjään kokonaan kuvaamatta, mutta oli lohipiirakkaa ja Pizzapuusteja Kinuskikissan kirjasta löytyvällä ohjeella. Puustit ovat kuitenkin melkolailla niinkuin tässä blogissa.

***

Piparkakkutalo 2013
Muotteina käytetty Ikean piparitalo muotteja. Pikeeria koristeluun ja M&M karkkeja.

Tämän vuoden taikina oli aika paisuvaista. Oisinpa löytänyt tämän (linkki) ohjeen jo aiemmin, niin oisin kokeillut sitä. No ehkä ens vuonna sitten.


***


 Tiikerikakku
Äitini "salaisella" ohjeella. Onnistui kerralla!



***

Olen keitellyt toffeita tässä useammankin erän ja aikasta monta epäonnistunutta erää saanut aikaiseksi.. Siirryin sitten tuttuni Fudge-reseptien pariin ja ensimmäisenä kokeiluun pääsi nämä.


Namnam, hyviä tuli! Niin makeita nämäkin että riittää useammalle tai pitkäksi aikaa..

***

Pikeerikoristelu innostuksessani olen näitä pipareita harjoitellut koristella enemmänkin. Oikean puoleisen tyylisiin pipareihin idea täältä. Kiva sivusto tuo paha kakku -blogi muutenkin.

***

Hoitotätien joulumuistamisia. Rakeista lakritsitoffeeta, vaniljavannikkeita ja vaahtokarkkeja.

***

Tässä vaahtokarkkien valmistumisesta vielä muutama otos. 
Yhdestä erästä tulee PALJON :)


Äkkimakeita, mutta niin hyviä. Käyttämäni ohjeet ovat Valion sivuilta ja paha kakku -blogista.

***

Näiden herkkujen myötä toivottelen 
rauhallisia ja tunnelmallisia pyhäpäiviä sinulle!

5 kommenttia:

  1. Apua! Sulla taitaa olla enemmän tunteja vuorokaudessa kuin meillä muilla :)
    Ja muutenkin nostan hattua, kun saat kahden vekaran kanssa tällaisia aikaiseksi.
    Levollista joulua sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  2. Hertileijaa mitä herkkuja!

    Ihanaa Joulunaikaa Sinulle Ja Läheisillesi

    VastaaPoista
  3. Herkullisia! :) Hyvää joulun aikaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!