sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Pääntiet ja rukkaset

Olen tässä muutaman päivän miettinyt tätä blogin kohtaloa. Päädyin nyt kuitenkin siihen, että keskityn taas vain näihin käsityöasioihin ja en täällä blogin puolella enempää surutyötä tee. Sille on sitten ihan muut kanavat ja foorumit. Käsityöt ja blogimaailma ovat kuitenkin olleet minulle semmoisia mukavia pakopaikkoja, jossa olen voinut keskittyä harrastamaan ja rentoutumaan. Semmoisena siis haluan näitä nyt jatkaa ja varsinkin täällä blogin puolella. 

Tämän alustuksen tarkoituksena oli vain nyt siis kertoa, ettei kenenkään tarvi ihmetellä, miten jatkan kirjoittelua "niinkuin mitään ei olisi tapahtunut". :/ Jokainen hymynaama on vielä vähän kiventakana mutta olen huomannut, että varsinkin toisten blogeihin niitä tulee väksinkin laitettua. Kiitos siis vielä teille kaikille ihanille, jotka olette aiempaa postausta kommentoineet, osaa ottaneet ja voimia toivottaneet. Nyt keskitytään kuitenkin tässä blogissa taas näihin käsitöihin!


Tämän postauksen jutut valmistuikin sitten jo viime kuun puolella, mutta julkisuuteen pääsee tänään:

 Sainpas kuin sainkin aikaiseksi aika pikaisestikin korjata nuo pääntiet. Toiseen tuli joku perus trikoo-ommel ja toiseen kenno-ommel. Tyytyväinen oon, erityisesti siksi kun nyt mahtuvat hyvin päästä läpi.


Dino paita sopii hyvin yhteen aiemmin tekemieni liskohousujen kanssa:


Kokeilin myös ommella pul kankaan jämistä Millan blogista löytyvien ohjeiden mukaisesti välikausi rukkasia. Minulla ja ompelukoneella ei löytynyt yhteistä säveltä tuota pul kangasta ommellessa.. Sitten venyttelin ommellessa myös liikaa toisen hanskan kuminauhaa. Ja ihan ensimmäinen ongelma oli se, kun minulta löytyvät pul palat oli vähän nafteja, eikä juuri saumanvaroille jäänyt tilaa..  Nämä kaikki vastoinkäymiset suoritettiin ja tässä tulos:
 Ompelujälki on semmoista, ettei tarkempia kuvia ole tiedossa, ja saa nähdä tuleeko noita muutenkaan käytettyä. Vähän kinttasen kokoiset ovat ja erityisesti se toinen hanska, jossa on hieman liian kiree kuminauha.. Ja sitten en kyllä ymmärrä, miten tuon joustokantin ois saanu nätisti ommeltua tuonne hanskan suulle.

No, tulipa kokeiltua. Erinomaisessa ohjeessa ei mitään vikaa ollut, mutta tällä kertaa koneen ja penkin välillä kyllä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!