sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kesäkäsitöitä


Yliolanlaukku. 
Itselle ollut työn alla tämä jo, hmm, pari kuukautta ainakin. Vihdoin sain aikaiseksi ja heti on päässyt käyttöön. Erittäin tarpeellinen erityisesti silloin kun housuissa ei ole taskuja.

 Irrotettava olkahihna. Ideaa sain olkahihnan kiinnitykseen Annukan aurinkoisesta blogista. Lisäsin tuohon hihnaan vielä kam-nepeillä hieman säätövaraa. Pussukan muotoon idea Kukikkaat kuosit blogista.

 Hyvin mahtuu mukaan kaikki oleellinen ja pikkuisen päälle.


 Olkalaukun ompelun yhteydessä ompelin samalla pari luottokorttikokoista pikkupussukkaa:

 Tässä vain osa, näitä tuli tehtyä yhteensä 15 kappaletta, ettei ihan heti lopu kesken.



 Sitten sain pyynnön parista puuhelmistä tehdystä helmiavainnauhasta. Kiva oli välillä kaivella niitäkin esiin.

 Vihreä-puuhelmi.


Pinkki-violetti-puuhelmi.

Värit on vähän mitä sattuu noissa avainnauhakuvissa. Oli niiiin aurinkoinen päivä ja kuvan halusin napata kuitenkin. Tänään onkin satanut sitten ihan mukavasti koko päivä. Mutta en valita, aika pölyistä ja kuivaa jo alkoi olla.

Mukavaa alkuviikkoa blogiini poikenneille!
 

11 kommenttia:

  1. Hei, onpa kiva ja käytännöllinen idea laittaa olkahihnaan säätövara! Ihana laukku muutenkin! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana laukku - olisi käyttöä täälläkin! Tykkään itsekin kierrellä blogeissa ideoita saamassa. Kiva kun laitoit linkit :)

    VastaaPoista
  3. superkiva laukku ja kesäisen iloiset avainnauhat :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva laukku ja erityisen onnistunut kangasvalinta! Sun blogin bongaa kyllä heti siitä että miksi tehdä yksi pussukka kun voi tehdä viistoista :D

    VastaaPoista
  5. Voi vitsi, kun on magee laukku!!!!!

    VastaaPoista
  6. Kiva ja kätsy laukku, tuollaisen tarvitsen!

    VastaaPoista
  7. Kiva laukku ja hyvä kangasvalinta. Kauniit avainkorut. Mä sain myös toiveen puuhelmillä tehdyistä avainnauhoista. Taitaa olla pop:)

    VastaaPoista
  8. Oletpa tehnyt taas mukavia käsitöitä!! :)

    VastaaPoista
  9. Hienoja! Ja mä niin tykkään sun tekemästä pussukasta, se on ahkerassa käytössä!!! :)

    VastaaPoista
  10. Kovasti on ihasteltu laukkua ja aivan tosi kätevä käytössä. Tietenkin sen lisäksi, että on tyylikäs ja hieno :) Plussaa vielä samasta kuosista tehdystä luottokorttipussukasta. Mätsää hyvin yhteen, niin sanoakseni!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!