tiistai 24. syyskuuta 2013

Lintukassit

Löysin varastosta juuri sopivan tukevaa puuvillakangasta kassien tekemiseen. Ja kun kangasta oli reilusti, niin tein kasseja sitten kolme kappaletta, vaikka itsellä ei ollutkaan tarvetta. Nämä ovat tehty samalla kaavalla kuin oma jo aiemmin blogissani esillä ollut kesäkassini. Joutui vielä ensimmäistä ommellessa vähän tarkistamaan ohjeesta, että miten se menikään mutta toiset sujuikin sitten jo ilman ohjetta.

(Tarkennuksena: Nämä kassit olen ommellut ennen vauvan syntymää. 
Vielä hakee nykyinen arki rutiinejaan ja sitä aikaa (ja jaksamista), milloin ehtisi käsitöitäkin tekemään..)

Retrot lintukassit.
Ohje: Zip and Go


*****

Lintukassi nro 1
Puuhelmihihnalla ja oranssilla ja ruskealla vetoketjulla.




Vuorina oranssi yksivärinen ja ruskeapohjainen pilkkukangas.

Puuhelmihihna on crossbody-mittainen. (Muistaakseni n.100-110?cm.)

Kassi nro 1 takaa.


*****


Lintukassi nro 2
Harmaat vetoketjut, kankaisella hihnalla.



Hihnassa säätömahdollisuus.

Vuorikankaana yksivärinen siniharmaa puuvilla.


Kassi nro 2 takaa.


*****


Lintukassi nro 3
Ruskeat vetoketjut, kankainen hihna.


Hihnassa on säätäominaisuus.


Vuorikankaana pilkullinen puuvilla.




Kassi nro 3 takaa.


*****

Vielä kokoa hahmottamaan tämmöinen "sovituskuva":

Etutaskuun menossa aurinkolasit, päätaskuun A6 kokoinen kirjekuori ja pastillirasia. 
Ne mitä sattui nyt ensimmäisenä käden ulottiville, kun kasseja kuvailin :)


Ja lopuksi kaikki vielä yhdessä:

Mitkä vetoketjut / vuorikankaat sopii sinusta parhaiten lintukankaan kanssa?

*****


12 kommenttia:

  1. Hienoja! Varsinkin numero 1 :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä se tuo ykkönen vaan nousee suosikiksi. Nuo vetoketjut ja eri väriset vuorikankaat tekee siihen ihan oman säväyksensä. =)

    VastaaPoista
  3. Mainiot kassit!
    Tsemppiä vauva-arkeen :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kasseja!
    Muistelen, että aikaisemmin kesäkassin yhteydessä oli puhetta, että 0,5 litran pullo ei näihin mahdu. Jotkut maustetut vedet on 0,33 litran muovipulloissa. Pohdin, että mahtuisikohan sellainen pullo tämän malliseen kassiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihanaa vauva-aikaa! Voimia!
      Suloisia tuhinoita :)

      Poista
    2. Mulla ei semmosta 0,33l pulloa oo tainnu koskaan ollakkaan, niin en oo varma sen mitoista. Luultavasti kyllä mahtuisi mutta saattaa tehdä ahtaan tuntuisen muulle tavaralle..

      Poista
  5. Tosi kivoja kasseja, vähän jo ihmettelin että miten olet ehtinyt ommella kasseja:-)

    VastaaPoista
  6. Ei siitä mihinkään pääse, todella taitava olet!!! Hienoja jälleen kerran!! Etenkin nuo jossa on eriväriset vetskarit ja vuorikankaat.

    VastaaPoista
  7. Oi, mä tykkään kassista nro 2:)
    Mukavaa vauvailua, kyllä sulle varmaankin käsityöhetki koittaa, kun unirytmi vakiintuu:)

    VastaaPoista
  8. Kauniit ja käytännölliset :) Pidän kaikista yksityiskohdista näissä. Oranssi yllättää ja piristää eniten.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!